sunnuntai, 07 maaliskuu 2010 16:25

Kansantanssi

Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Maailmassa ei ole kovinkaan montaa muuta maata missä kansantanssi oli yhtä tasokasta ja korkealle arvostettua. Unkarissa on jopa oma koulunsa jossa voi opiskella kansantassia. Unkarissa on monia kansantassiryhmiä, mutta näistä kaikkein arvostetuimmat ovat: Unkarin valtion kansantanssiryhmä, Tonavan kansantanssiryhä sekä Rajkó kansantanssiryhmä. Näillä kaikilla kolmella ryhmällä on varsin pitkät perinteet kansantanssista. Valtion kansantassi ryhmä on perustettu jo vuonna 1951, Tonavan kansantanssiryhmä vuonna 1957 ja Rajkó kansantanssiryhmä vuonna 1952. Nämä kolme kansantanssiryhmää on kiertänyt maailmaa useaan otteeseen ja ovat saaneet suurta arvostusta ja kunniaa osakseen. 

Kansantanssia on mahdollista nähdä Unkarissa ja Budapestissä monessakin paikassa ja useat ravintolat mainostavat kansantanssiesityksillä. Mikäli haluaa kuitenkin kokea kansantanssia aidoimmillaan, niin kannattaa mennä katsomaan esitystä johonkin Budapestin konserttisaleista. Aidossa kansantanssiryhmässä on vähintään 30 taiteilijaa, laulajaa, soittajaa, tanssijaa. Näissä kolmessa edellä mainitussa ryhmässä on kaikissa yli 30 taiteilijaa jokaisessa esityksessä mukana. 

Ryhmien esitykset perustuvat aitoihin ja vanhoihin kansantanssi perinteisiin. Osa näistä tansseista on löydetty ja vanhoista Unkarilaisista kylistä joissa on kansantansseja tanssittu jo satoja vuosia sitten. Esityksissä onkin mahdollisuus aistia aiota Unkarilaista historiaa satojen vuosien takaa, nähtävissä on vanhaa musiikki-, pukeutumis-, ja tanssiperinnettä. 

Unkariin ja Budapestiin matkustaessa ei kannata jättää tilaisuutta väliin, vaan kannattaa mennä katsomaan joku näistä upeista esityksistä. Liput ovi varata jo suomesta käsin ja näin varmistaa ettei tämä upea kansantanssiesitys varmastikaan jää näkemättä ja kokematta. 
 
Kaikki kolme kansantanssiryhmää vuorottelevat eri iltoina Budpapestin kahdessa kansantassiin erikoistuneessa teatterissa. 
 
Lippujen hinnat vaihtelevat istuinpaikkojen mukaan:

1. kategoria = 6200 Huf

2. kategoria = 5400 Huf

3. kategoria = 3600 Huf

 

VARAA tästä

 

Kannattaa muistaa että kansantanssiesitykset on mahdollista yhdistää myös illallisristeilyyn Tonavalla. Yhteishinta kansantanssiesitykselle ja risteilylle on:

1. kategoria = 13400 Huf

2. kategoria = 12600 Huf

3. kategoria = 10800 Huf

 

Finnair Plus tarjoukset:

Kaikille Finnair Plus asiakkaille 10% alennusta, kun liput ostaa paikanpäältä. Lippujen oston yhteydessä tulee esittää Finnair Plus kortti. Lippuja voi ostaa Budapestissä Tonavan palatsista (Duna Palota), Zrínyi u. 5, 1051 Budapest. Katso kartta.
 
 
Viimeksi muutettu lauantai, 26 toukokuu 2012 12:53

Akác-tanya

 Maaseutumajoitusta Unkarin pustalla.

Lue lisää

Ilmoitukset